Suorin siivin kohti kevätaurinkoa Siivet ovat suoristuneet jo usealta: nähtynä on leskenlehteä, krookusta, tulppaanin alkuja, nokkosperhosia ja yksi kirkkaankeltainen sitruunaperhonen. Kottaraisia on kuulemma saapunut myös rannoillemme narraamaan toisiaan. Isommassa kokoluokassa tarmokkaasti konklottavat joutsenet sekä hieman kevätauringosta hullaantuneet hevoset. Olen myös kuullut terassikahvista nauttineista naisista, jotka ovat vielä iltamyöhään auringonsekaisemia tai -sokaisemia. Molempi parempi. Aurinko on tehnyt tehtävänsä ja saanut meidät onnellisiksi.

Huhtikuu, aprillipäivä sulatti lunta ja sydämet. Kevät. Linnut laulavat aamuisin tuimasti tiipittäen tai tihertäen. Harakka valitsee pesäpaikkaa, uhkaavasti taas läheltämme. Se tietää onnistuessaan äänekkäitä lasten lentoharjoituksia myöhemmin...

Kevään tuoksu ei kantaudu nenään. Aamupakkanen pitää siitä huolen. Kirpeää ilmaa. Viimaista tuulta. Vaarallisia jäätiköitä. Jännittäviä aikoja.

Suoristan siipiäni kesää varten. Riks ja raks, siiven tyvenet ovat hieman painaneet lapaluiden kohtaa törrölleen. Pitäisi levitellä enemmän. Talvellakin lentää enkelilentoja enemmän. Mutta kevyesti, ei tömpsähtäen...

Kun olen jälleen levitellyt siipiä, keuhkotkin saavat lisää ilmaan sisäänsä. Tuntuu helpommalta hengittää. Aurinko. Valo. Hengitys. Kevät.